Tiimi

martti

Martti Kuurila

Lapsena alkanut lauluharrastus jäi vähemmälle kun työ sekä perhe vei huomion moneksi vuodeksi. Into virisi uudelleen aikuisiällä, sitten musiikki ja viihde vei miehen mennessään. Martti on laulanut monenlaisissa kokoonpanoissa, duosta suuriin kuoroihin mm. lauluyhtye Humaus, Tampereen oopperan kuoro, erilaisia projektikuoroja ym. Tyylilajit ovat vaihdelleet kevyestä musiikista klassiseen.
Tanssi- ja viihdemusiikin laulaminen orkesterin säestyksellä on sydäntä lähellä. Martti on mm. Viihdytysjoukot-orkesterin perustaja ja laulusolisti. Singlejä Martti on julkaissut kymmenkunta.
Runojen ja käsikirjoitusten kirjoittamista on takana aika pino, lukuisia revyitä, konserttien käsikirjoituksia ja on laulunäytelmäkin syntynyt Martin kynästä. Takana on noin 150 konserttia.
Hän on tehnyt juontohommia markkinoilla, messuilla, muissa suurissa tapahtumissa, konserteissa ja laulukilpailuissa. Viihteellisiä pakinoita on syntynyt n. 450 pääosin Radio Musaan.

Jaska Mäkynen

Jaska voitti Tangomarkkinat vuonna 1991 ja hän on edelleen yksi maamme suosituimmista tangokuninkaista. Jaskan levy Kaiken kauniin rinnalla valittiin kesäkuun 2016 levyksi paikallisradioiden toimesta. Aiemmista levytyksistä Jaska on saanut kaksi kultalevyä. Toivotuimpia kappaleita mm. Alla etelän taivaan, Sinulle syntymäpäivänäsi, Löytyy laatu lakeuden sekä v. 1986 tangosävellyskilpailun voittajatango Joka ainoa ilta.
Musiikki on ollut tälle taiteilijalle tärkeää lapsesta asti. Hänet on jo polven korkuisena nostettu pöydän reunalle seisomaan ja siinä ensimmäisellä estradillaan lauloi itsensä kuulijoiden sydämiin.
Jaska on toiminnan mies ja hänellä on aina kypsymässä uusia ideoita. Maaliskuussa 2021 ilmestyy elämäkerta Kuninkaan tie, joka on hyvin pysäyttävä kuvaus köyhän perheen pojasta, joka puoli orpona raivasi tiensä kuninkuuteen ja laulukeikoille useisiin eri maihin, aina Amerikkaa ja Italiaa myöten.

teija

Teija Kankaanpää

Monipuolinen ”työmyyrä”, Teija, hoitaa markkinointia, ideointia ja on ystävällinen yhteyshenkilö asiassa kuin asiassa. Teijalla on vahva kokemus asiakaspalvelusta ja hän on empaattisella otteellaan hurmannut kaikki ihmiset.
Hänet tapaa puuhanaisena niin konserteissa, musiikkikilpailuissa ja muissa Loistovirman tapahtumissa.